Taiteilijahaastattelussa Therese Parner

13.06.2016 / News

Ruotsalaisen Therese Parnerin näyttely Alla ska titta när jag dansar oli esillä Unknown Cargon Tukholman galleriassa 1.10.–16.10.2015. Hän kertoo, miltä tuntui työskennellä anonyyminä ja Unknown Cargon kanssa.

Kun minua pyydettiin pitämään näyttely Unknown Cargon Tukholman galleriassa, en tiennyt paljoakaan suomalaisesta taidekentästä. Koin kuitenkin Unknown Cargon konseptin heti kiinnostavaksi ja näin siinä mahdollisuuden tehdä jotakin kokeilevampaa näyttelyä varten.

Anonyyminä työskentely oli hiukan hankalaa, koska en voinut jakaa työtäni ja kokemuksiani kollegojeni kanssa prosessin aikana. Toisaalta se oli todella vapauttavaa, koska pystyin irrottautumaan niistä odotuksista, joita minuun tai teoksiini mahdollisesti kohdistuu.

Hyvin pian sen jälkeen kun minua pyydettiin mukaan sain ajatuksen siitä, mitä haluaisin näyttelyyn tehdä. Olen iloinen siitä, että näyttelyyn toteuttamani installaatio on hyvin lähellä sitä mitä alun perin toivoinkin sen olevan.

Jokainen näyttely antaa minulle mahdollisuuksia kehittää ja tutkia työskentelyäni. Toistaiseksi näyttely ei ole avannut minulle uusia työskentelymahdollisuuksia, mutta nautin työskentelystä Suomen Tukholman instituutin ja Unknown Cargon kanssa. Kaikki oli paitsi ammattimaisesti hoidettua myös hauskaa!